Ihania esteitä, ja vieläkin ihanampi hevonen

Hmm.. laiska minä.
Enpäs sitten ole kirjoittanut blogiini tekstejä ratsastuskerroista, vaikka joka kerta mietin päässäni valmiiksi, mitä kaikkea aion kertoa. Ja nyt kun oikeasti pääsen kirjoittamaan, on pää ihan tyhjänä ajatuksista. Aloitetaan helpoimmasta;
Alli (tai Ally, niinkuin itse tuota kutsun, besulla kun on omistuksessa Alli niminen kepparitamma) on ollut juuri sellainen kuin halusinkin, ja vielä enemmänkin. Jaksan oikeasti lähteä tamman kanssa pihalle, vaikka takana olisikin raskas koulupäivä.

Maanantaina
Illemmalla, hämärän laskeuduttua kipusin tamman selkään ensimmäisen kerran. Voikko höristeli korviaan, ihmetteli uusia ääniä, mutta totteli silti minua, kun pyysin sitä käyntiin. Kävelimme ja tutustuimme kaikessa rauhassa takapihalla, ja leveä hymy senkuin vain suureni kasvoillani. Paloin tietenkin halusta päästä kokeilemaan tamman estekykyä, joten Alli ja minä liitelimme muutaman korkeahkon "maastoesteen" yli vaivatta. Juuri kun kaikki tuntui menevän ihan mahtavasti, paikalle saapui jotakin synkistämään koko illan. Mä ratsastin Allia ihan normaalisti esteelle, kun huomasin siinä talon kulmalla sellasen jykeväkasvoisen mummelin. Kello oli jotain seitsemän, joten aattelin että se on varmaan oottamassa kyytiä jonnekkin yms, kun siinä vieressä on parkkipaikka. Siispä, mä hyppäsin saman esteen kuin montakertaa aiemminkin, mutta kun mä laukkasin esteeltä, ja hidastin raviin, se hyypiö mummo sanoi kovalla, kuuluvalla äänellä "Tuollaisilla lasten leluilla isot tytöt leikkivät, hyi mitä käytöstä", ja arvatenkin se sitten sai mut murtuun. Oon tottunut siihen, että luokkatoverit ja mun ikäiset lapset haukkuu mua mun harrastuksestani, mutta että aikuinen?! se oli kyllä eka kerta. Alli parka meni ihan hämilleen, kun mä laukkuutin sen pois pihasta, mun taloni etupihalle, ravasin pari askelta, ja talutin kotio. Ei oikeen ollu enään hyppyfiilistä.

Tiistaina
Kipeenä -.-

Keskiviikkona
Kipeenä -.-

Torstaina
Jes! Sairaus päihitetty! Tossa pari tuntii sitten satuloin Allin, ja lähdin äipän ja pikkuveikan mukaan kaupoille, ja tilaan kebabbia (namskis <3). Alli oli pirteä, ja pieniä säpsähdyksiä lukuunottamatta kulki tosi hienosti, ja matkaavoittavasti. Siitäkin huolimatta, että jouduin ravuuttaan sen heti alkuun äitini perään, kun se kiisi jo kaukana. Saihan se sitten kuitenkin kävellä ihan kunnolla, ennenkuin seuraavan kerran tammalla ravasin, saatika laukkasin. Ihmiset ja lenkkeilijät Alli otti ihan basic day tyylillä, ettekä arvaakkaan kuinka onnellinen ja ylpeä mä olin tamman puolesta. Ostokset tehtiin, ja kotiin palattiin, missä riisuin tamman varusteet, harjasin sen, ja lähdin syömään. Ruuan, ja pitkien juorupuhelujen jälkeen me lähdettiin uudestaan ulos. Kyllä se remonttihevosen luonne tuli esiin iltahämärässä, varsinkin kun tietyökoneet piirittää mun pihaani. Alli säikkyi muuten vieläkin sitä kohtaa, missä se mummu järkytti meidät (!!). Lämmiteltiin, ja hypättiin muutama este, ja sitten lähdettiin maastoon käppäileen. Tosin ensin sain kokea täysiveriverta uhkuvan hevosen säikähdyksen, kun koneet tupsahti nurkan takaa, ja voikko säikähti puolikuoliaaksi. Otettiin sitten seuraavaksi yhdellä läheisellä niityntapaisella laukkaa ja ravia, ja vaikka askeleet oli selkeesti vielä haparoivia, huomasin kyllä kuinka potenttiaalinen ratsu Ally oli. "Maastossa" me sitten tehtiin kaikenlaista, laukattiin, pysähdyttiin puistoon lepään, ja hypättiin "maastoesteitä". Mä (ikuinen kouluratsastaja) jopa uskaltauduin tamman rohkaisemana hyppäämään pelätyn "keinuesteen" yli! Enkä edes kaatunut.
On se Alli vaan ihana!

Huomenna sitten mennään kht Perfectiin Niinimaalle (besulle <3) vierailulle, joten päivitystä viikonlopun tapahtumista saatte aikasintaan sunnuntaina :) Senverran sanon, että mukaan lähtee Allin lisäksi ratsuponitamma Yade, ja vuonis Troija.

//Loppuun vielä se, että unohdin mainita; että maanantaina kun kokeilin esteiden lomassa pohkeenväistöö, jouduin toteen että se kaipaa vielä harjotusta. Ei tamma malttanut keskittyä, kun just oli hypätty metrin päässä odottavaa houkuttelevaa estettä.

Alku

Miksi ihmeessä luon blogin keppihevoselle, jota en edes ole vielä nähnyt? Mutta se on minun. Se nimittäin odottaa postikuoreen tungettuna keittiöni pöydällä, toisella puolella kaupunkia.
Mutta tiedän, että se tamma on erityinen. Ensinnäkin, kaikki Sailan tekeleet ovat erikoislaatuisia, ja upeita. Mutta tämä hevonen ei ole mikätahansa Sailan tekele. Se on minun omani.
Ehkei se ole iisan tallin hienoin hevonen. Eikä edes skh foorumin hienoin myytävä. Itseasiassa, se oli ehkä jopa hiukan ylihintainen. Ja juuri äsken, löysin sitä paljon hienomman hevosen, joka oli myös huomattavasti halvempi.

Mutta tämä hevonen on minun, mikä tekee siitä minulle kaikista tärkeimmän.